Pitikin jo aamulla nillittää siitä, kun Pajukallio kirjoitti
Hesarissa että faneilla ei syytä hätäilemiseen. Olen eri mieltä:
minusta elokuva epäonnistuu paitsi elokuvana, myös sovituksena.
Sitä paitsi varsinainen nillitykseni aihe oli leffaesittelyssä
ollut virhe. Käsikirja kun on saanut alkunsa radio-ohjelmana ja
sovitettu vasta sitten kirjamuotoon.
Tuon leffan ongelma on, että se yrittää olla liian uskollinen
kirjalle, ja viljellä täsmälleen samoja repliikkejä ja
tilanteita... Olisi voinut toimia paremmin Galactica-tyylisenä
uudelleen ideoituna juttuna...
No tietysti joo... En katsellut sitä vaan oli ajastettu
tallennukseen eli oli jo pois aktiivialueelta... On trilogiakin
lukematta, ehkä säästän katsomisen sen jälkeen (enkä piittaa
@kuivalainen:n
kommentista).
Näin lopun. Ihan hauskoja juttuja ja brittihyymöriä. Ei
kuitenkaan hyvä leffa. Pilaa kirjaperseption täysin. "ei toi ole
Marvin", heitti vaimo ensiksi sohvalta.
Oli tietty vähän noloa tunnustaa, että kirja on lukematta. Mutta
kun se nyt on tehty, niin... miksi se kannattaisi lukea? Löytyykö
siitä jotain "syvempää"?
@jal: Douglas Adamsin huumori
toimii mun mielestä parhaiten kirjamuodossa, kun tarina voi
kaikessa rauhassa lähteä sivuraiteille. Tuossa leffassa ne väliin
spiikatut jutut tuntuu jotenkin hätäisiltä ja väkinäisiltä
selittelyiltä. Radiokuunnelmia en ole koskaan kuullut.
ehkäpä tienaan tässä itselleni vähintään kylästä karkoittamisen,
mutta minusta koko käsikirja-sarja on ihan hauskaa viihdykettä
mutta ei missään tapauksessa mitään "syvempää".
näistä puolustavista kommenteista rohkaistuneena voin myös
tunnustaa että se leffa oli ihan hyvä :) tosin mikään, missä on
mukana steven fry, ei voi olla kovin huonoa.
@kennu : itse en näe
"syvällisen filosofian" puuttumista minään huonoutena. Väittäisin,
että pätkittäinen tarinankerronta on osaksi kuunnelmataustasta
johtuva, ja mustatuntuu(tm), että osan siitä adams voi hyvinkin
olla säilyttänyt myös kirjaversioon irvaillakseen toisen
tuplatrilogian luojalle, koska iso Yrjö itsessään on varsinainen
tarinankerronnan antisankari. "MEANWHILE ON ENDOR".
@lindstorm: Emmäkään,
olen lukenut HHGG:n läpi monta kertaa, koko trilogia on minulle
klassikko ja ovat omassa lajissaan parhaimpia lukemiani kirjoja.
Itse asiassa alkoi tehdä mieli lukea ne pitkästä aikaa
uudestaan..
Olen ilon- ja ties minkä muun pilaaja ja kerron, etten ole
lukenut kirjoja, enkä todellakaan aio katsoa elokuvaakaan. No, tämä
ei ole ainoa aukko sivistyksessäni...
Mainio leffa, ja toimi hyvin myös kotiruudussa.
Hengenheimolaisuutta The life aquatic with Steve
Zissou'n kanssa. Maailma tarvitsee enemmän tällaisia
elokuvia!
26 comments so far
Siis minkä äärelle...?
2 months, 2 weeks ago by jal.
@jal: eikös se alkanut ysiltä tv:stä?
2 months, 2 weeks ago by jsaarikko.
Villiarvaus kanava nelonen joka on ihan jotain muuta.. ja ohjelmana Elokuva: Linnunradan käsikirja liftareille
2 months, 2 weeks ago by porni.
Niin mikä?
2 months, 2 weeks ago by tulensrma.
Ah, vastaus löytyikin jo.
2 months, 2 weeks ago by tulensrma.
Itse napsin kauhukeittiön edellisen jakson tvkaista palvelusta psp:lle ja painun sänkyyn sitä katsomaan..
2 months, 2 weeks ago by porni.
Pitikin jo aamulla nillittää siitä, kun Pajukallio kirjoitti Hesarissa että faneilla ei syytä hätäilemiseen. Olen eri mieltä: minusta elokuva epäonnistuu paitsi elokuvana, myös sovituksena. Sitä paitsi varsinainen nillitykseni aihe oli leffaesittelyssä ollut virhe. Käsikirja kun on saanut alkunsa radio-ohjelmana ja sovitettu vasta sitten kirjamuotoon.
2 months, 2 weeks ago by dst.
Ei se leffa missään nimessä hyvä ollut.
2 months, 2 weeks ago by kuivalainen.
Tuon leffan ongelma on, että se yrittää olla liian uskollinen kirjalle, ja viljellä täsmälleen samoja repliikkejä ja tilanteita... Olisi voinut toimia paremmin Galactica-tyylisenä uudelleen ideoituna juttuna...
2 months, 2 weeks ago by kennu.
No tietysti joo... En katsellut sitä vaan oli ajastettu tallennukseen eli oli jo pois aktiivialueelta... On trilogiakin lukematta, ehkä säästän katsomisen sen jälkeen (enkä piittaa @kuivalainen:n kommentista).
2 months, 2 weeks ago by jal.
(Enkä anna muidenkaan mielipiteiden vaikuttaa.)
2 months, 2 weeks ago by jal.
Näin lopun. Ihan hauskoja juttuja ja brittihyymöriä. Ei kuitenkaan hyvä leffa. Pilaa kirjaperseption täysin. "ei toi ole Marvin", heitti vaimo ensiksi sohvalta.
2 months, 2 weeks ago by jsaarikko.
Muuten, toivottavasti Kyberiaksesta ei tehdä (ole tehty?) elokuvaa...
2 months, 2 weeks ago by jsaarikko.
Oli tietty vähän noloa tunnustaa, että kirja on lukematta. Mutta kun se nyt on tehty, niin... miksi se kannattaisi lukea? Löytyykö siitä jotain "syvempää"?
2 months, 2 weeks ago by jal.
@jal: kirja on juuri se juttu. Tarjolla nykyään trilogian kaikki viisi osaa yksissä kansissa. Löytyy aika monesta kirjahyllystä...
2 months, 2 weeks ago by jsaarikko.
@jal: Douglas Adamsin huumori toimii mun mielestä parhaiten kirjamuodossa, kun tarina voi kaikessa rauhassa lähteä sivuraiteille. Tuossa leffassa ne väliin spiikatut jutut tuntuu jotenkin hätäisiltä ja väkinäisiltä selittelyiltä. Radiokuunnelmia en ole koskaan kuullut.
2 months, 2 weeks ago by kennu.
ehkäpä tienaan tässä itselleni vähintään kylästä karkoittamisen, mutta minusta koko käsikirja-sarja on ihan hauskaa viihdykettä mutta ei missään tapauksessa mitään "syvempää".
2 months, 2 weeks ago by samikki.
En mä sitä koko sarjaa jaksanut lukea. Eka oli hauska.
2 months, 2 weeks ago by kuivalainen.
@samikki: Samaa mieltä, ei siinä mitään syvällistä filosofiaa ole, kokoelma hauskoja intergalaktisia anekdootteja löyhän juonen ympärillä.
2 months, 2 weeks ago by kennu.
näistä puolustavista kommenteista rohkaistuneena voin myös tunnustaa että se leffa oli ihan hyvä :) tosin mikään, missä on mukana steven fry, ei voi olla kovin huonoa.
2 months, 2 weeks ago by samikki.
@kennu : itse en näe "syvällisen filosofian" puuttumista minään huonoutena. Väittäisin, että pätkittäinen tarinankerronta on osaksi kuunnelmataustasta johtuva, ja mustatuntuu(tm), että osan siitä adams voi hyvinkin olla säilyttänyt myös kirjaversioon irvaillakseen toisen tuplatrilogian luojalle, koska iso Yrjö itsessään on varsinainen tarinankerronnan antisankari. "MEANWHILE ON ENDOR".
2 months, 2 weeks ago by lindstorm.
@lindstorm: Emmäkään, olen lukenut HHGG:n läpi monta kertaa, koko trilogia on minulle klassikko ja ovat omassa lajissaan parhaimpia lukemiani kirjoja. Itse asiassa alkoi tehdä mieli lukea ne pitkästä aikaa uudestaan..
2 months, 2 weeks ago by kennu.
Minä en ole lukenut näitä kirjoja ja tykkäsin elokuvasta.. hmm eli kirja pilaa elokuvan ts. älkää lukeko kirjoja! ;)
2 months, 2 weeks ago by porni.
@jal syvempää? 42.
2 months, 2 weeks ago by Kitti.
Olen ilon- ja ties minkä muun pilaaja ja kerron, etten ole lukenut kirjoja, enkä todellakaan aio katsoa elokuvaakaan. No, tämä ei ole ainoa aukko sivistyksessäni...
2 months, 2 weeks ago by marjut.
Mainio leffa, ja toimi hyvin myös kotiruudussa. Hengenheimolaisuutta The life aquatic with Steve Zissou'n kanssa. Maailma tarvitsee enemmän tällaisia elokuvia!
2 months, 2 weeks ago by tts.